Gainer

Mitä hyötyä viestintätaidoista on työelämässä?

Lähestyvä kesä merkitsee monille työnhakua ja uusien urapolkujen rakentamista. Olitpa juuri valmistunut opiskelija, uutta suuntaa miettivä uraohjus tai pidempään suuntaansa hakenut nuori aikuinen, on syksy ja vuodenajan vaihtuminen aina merkki jostain uudesta. Työnhaussa erilaiset taidot, joita olet elämäsi varrella kerännyt korostuvat, kun pyrit erottumaan hakijoiden massasta.

Työelämässä tarvitaankin kahdenlaisia taitoja – työtehtäväkeskeisiä ja yleisiä taitoja. Työtehtäväkeskeisiä taitoja voivat olla esimerkiksi skalpellin käyttö kirurgilla tai trukin operointi varastotyöntekijällä. Yleisiä taitoja ovat kykyjä, joista hyödyt jokaisella uralla. Yksi tällainen taito on viestitätaito. Viestintätaidot ovat yksi parhaista tavoista erottua muista työnhakijoista. Kokosimme yhteen kolme keskeistä tapaa, joilla viestintätaidot hyödyttävät sinua työnhaussa ja miksi rekrytoija innostuu kyvykkäästä viestijästä. 

Hyvä viestijä pärjää monenlaisissa työyhteisöissä

Työelämä on siitä erikoinen maailma, että sinä et pääse valitsemaan kenen kanssa työskentelet. Työpaikalla ja asiakkaissa voikin olla useita ihmisiä, joiden kanssa et ehkä arjessasi keskustelisi, mutta työpaikalla yhteistyön on sujuttava. Tällöin viestintätaidot, joita olet esimerkiksi kerännyt telemarkkinoijana, nousevat arvoon arvaamattomaan. 

Telemarkkinoinnissa olet kohdannut päivittäin kymmeniä ja satoja erilaisia ihmisiä. Tätä kautta olet oppinut kohtaamaan erilaisuutta ja keskustelemaan kaikenlaisten ihmisten kanssa. Tämä tarkoittaa, että pystyt myös työelämässä luovimaan sujuvasti erilaisissa tilanteissa, mikä on taito, joka monilta puuttuu!

Tutustu Gainerin avoimiin työpaikkoihin täällä.

Viestintätaidot erottavat sinut muista

Viestintä on monia asioita – sanoja, äänenpainoa, kehonkieltä, eleitä ja ilmeitä. Kyky hallita viestinnän kokonaisuus ja miettiä miten ilmaisee itseään näkyy ulospäin. Henkilö, jolla on hyvät viestintätaidot, erottuu heti työhaastattelussa muista hakijoista. Viestinnällisesti lahjakas hakija osaa ilmaista itseään selkeästi ja ymmärrettävästi. Viestintätaidot omaava henkilö ei myöskään jähmety vaikean kysymyksen tullen, vaan selviää haastavistakin tilanteista sujuvasti. Tätä olet päässyt harjoittelemaan telemarkkinointityössä, jossa ajoittain kohtaat myös kimurantteja tilanteita. Viestintätaidoilla on helppo erottua edukseen muista hakijoista. 

Telemarkkinointi kehittää kuuntelutaitoa

Jokainen työ, myyjästä lääkäriin ja taksikuskista lakimieheen on täynnä kohtaamisia. Kohtaamisia asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa, kohtaamisia kahvihuoneessa ja työpaikan käytävillä. Kohtaamiset ovat täynnä viestintää ja viestintätilanteissa telemarkkinointityössä kehittämäsi kuuntelutaito tekee sinusta erinomaisen työntekijän. Kyky kuunnella aktiivisesti mahdollistaa tehokkaamman ja paremman kohtaamisen molemmille osapuolille. Aktiivinen kuuntelu tekee sinusta erinomaisen myyjän isoon yritykseen tai huippu lääkärin asiakastyöhön. Kyky kuunnella ja ymmärtää antaa sinulle erinomaiset edellytykset vastata asiakkaiden tarpeisiin ja ratkaista ongelmia. 

Kaikki elämässä on viestintää

Elämässä, tai työelämässä, ei pääse pakoon viestinnältä. Tämän vuoksi viestintätaitojen kehittäminen on tärkeä osa urapolkuasi. Oli matkasi määränpää mikä tahansa, ei ole työpaikkaa, jossa viestintätaidoista olisi haittaa. Telemarkkinointi on loistava paikka kerätä CV:seen erinomaisia viestintätaitoja, joista voit kertoa tuleville työnantajillesi tai hyödyntää taitoja aina uusissa telemarkkinointiprojekteissa. Panostamalla viestintään varmistat, että keräät yhden erinomaisen evään lisää työelämään.

Jaa:

Liity uutiskirjelistalle

Scroll to Top