Kuurojen Liitossa digin ja telen yhdistäminen toi yllättäviä tuloksia
Kuurojen Liitto tekee työtä kuurojen yhdenvertaisten mahdollisuuksien edistämiseksi ja viittomakielen aseman parantamiseksi. Julkisen rahoituksen supistuessa myös Kuurojen Liitto kaipaa kipeästi lahjoituksia, jotta viittomakielisten oikeuksien valvonta ja palvelut toteutuisivat jatkossakin.
Gainer on ollut Kuurojen Liiton varainhankinnassa mukana aiemminkin, mutta viime vuoden loppupuolella saimme toteuttaa Kuurojen Liitolle uudenlaisen digitaalista markkinointia ja telekontaktointia yhdistävän kampanjan, jonka tavoitteena oli kerätä ensisijaisesti uusia kuukausilahjoittajia.
– Olemme iloisia siitä, että yhteyshenkilömme Nina Heikkinen Gainerilla otti esiin tämän idean ja pääsimme pilotoimaan uutta tapaa tehdä varainhankintaa, Kuurojen Liiton varainhankintavastaavat Eija Tiainen ja Ville Anttila toteavat.
Viittomakielen kiinnostavuus epäilytti
Kampanja sisälsi leikkimielisen testin, jossa kohderyhmä pääsi testaamaan viittomakielen taitoaan tunnistamalla erilaisia viittomia. Testituloksen nähdäkseen oli jätettävä yhteystietonsa sekä annettava markkinointilupa.
– Ennen kampanjan alkua olin tosi epäileväinen sen suhteen, voiko tällainen kevyt tulokulma kiinnostaa ihmisiä riittävästi, mutta yllätyksekseni se toimikin todella hyvin, Kuurojen Liiton varainhankintavastaava Ville Anttila kertoo.
Moni testin tekijä innostui jakamaan omia testituloksiaan somessa, mikä herätti keskustelua.
– Lähdimme uusien lahjoittajien lisäksi tavoittelemaan myös tunnettuuden kasvua ja onnistuimme siinä todella hyvin, Tiainen jatkaa.
Myös kohderyhmän valinta oli onnistunut, eikä sitä tarvinnut muokata kertaakaan kampanjan aikana. Ainoastaan telekontaktoinnin ajankohtaa jouduttiin muuttamaan.
– Pian soittojen alkamisen jälkeen huomattiin, että valitsemamme kohderyhmän tavoittaminen oli päivisin haasteellista. Siispä Gainerin soittaja itse ehdotti, että soitot siirrettäisiin iltaan. Sen jälkeen alkoi heti tulla tuloksia, Tiainen sanoo ja kiittelee soittajan proaktiivisuutta.
Hyvin suunniteltu prosessi piti liidit lämpiminä
Viimeisten parin vuoden aikana Kuurojen Liitto on panostanut järjestelmiin, jotka helpottavat ja nopeuttavat liidien käsittelyä. Panostus osoittautui kannattavaksi myös tämän kampanjan aikana.
– Gainerin kanssa meillä oli tosi selkeä prosessi. Saimme joka maanantai edellisen viikon liidit, joille teimme “suodatuksen itse”. Tämän jälkeen välitin ne saman tien Gainerille soittoon. Asiakasnumerot oli täytetty valmiiksi soittolistoihin, jos asiakas päätti lähteä kuukausilahjoittajaksi. Lahjoittajalle lähti suoraan puhelun jälkeen ohje e-laskun käynnistämiseksi, Anttila kertoo.
Tavoitetusta kohderyhmästä jopa 15 prosenttia lupautui lahjoittajaksi, mikä yllätti Anttilan ja Tiaisen positiivisesti.
– Valitettavasti kuitenkin todellinen tulos tippui tästä luvusta useamman prosenttiyksikön, sillä kaikki lahjoittajiksi lupautuneet eivät edenneet e-laskun tilaamiseen asti. Tässä prosessissa on meillä, tulevissa kampanjoissa, parantamisen varaa, Anttila toteaa.
Liidien lämmittely kannattaa
– Kuurojen Liiton kampanja osoitti, kuinka tärkeää on yhdistää digitaaliset ja perinteiset kanavat varainhankinnassa. Olemme luoneet innovatiivisen lähestymistavan, joka on toimiva keino kerätä lisää liidejä varainhankintaan, etenkin nyt, kun julkista rahoitusta vähennetty järjestöiltä, toteaa Gainerin asiakasvastaava Nina Heikkinen.
Digitaalisen kampanjoinnin ja telemarkkinoinnin yhdistämistä Kuurojen Liitto suosittelee lämpimästi muillekin järjestöille.
Kuurojen Liiton varainhankinnassa pyritään jatkuvasti kehittämään uusia kampanjatapoja, joilla tuodaan esiin viittomakielisten ihmisten arjen haasteita ja tavoitetaan potentiaalisia toiminnan tukijoita.
– Tällainen kampanja voisi toimia hyvin esimerkiksi siten, että siitä olisi tehty neljä erilaista versiota, joista yksi pyörisi jatkuvasti, Tiainen maalailee.
Haluatko keskustella asiantuntijan kanssa?
Kerromme mielellämme lisää ratkaisuistamme. Sovi tapaaminen asiantuntijamme kanssa.







